Pages

5. toukokuuta 2013

Raikas sitruunatäytekakku

Tämä golfaiheinen kakku oli jälleen tilaus syntymäpäiville. Koristeet on tehty sokerimassasta. Lisäksi bunkkeriin murensin vaaleita keksejä ja pieneen ankkajärveen laitoin hieman siniseksi värjättyä kermavaahtoa. Kakun väliin oli levitetty ensin ohut kerros itsetehtyä lemon curd -tahnaa ja sen päälle raikasta sitruunatäytettä. Jos lemon curdia ei halua valmistaa itse, niin sitä saa myös valmiina kaupasta. Lämpimät onnittelut 11-vuotiaalle golffarille ja tsemppiä golftaipaleelle!


6 munan kakkupohja:
6 kananmunaa
3 dl sokeria
1½ dl perunajauhoja
2½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta

Lemon curd -tahna:
2 sitruunaa (raastettu kuori ja mehu)
2 dl sokeria
2 kananmunaa
50 g voita kuutioituna
hieman vaniljasokeria

Sitruunatäyte:
2½ dl vispikermaa
1 prk (á 200 g) sitruunarahkaa
1 sitruunan kuori raastettuna
n. ½ dl sitruunan mehua
sokeria maun mukaan

Kostutus:
sokerivettä

Koristelu:
n. 500 g sokerimassaa
5 dl kermaa vaahdotettuna

1. Valmista kakkupohja mielellään täyttöä edeltävänä päivänä. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa ja lisää sihdaten muna-sokerivaahdon joukkoon. Paista 190 asteessa noin 40-60 minuuttia.
2. Leikkaa kakku kolmeen osaan.
3. Valmista lemon curd -tahna. Pese sitruunat huolellisesti ja raasta kuori sekä purista sitruunoista mehu. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kuoriraaste ja sitruunanmehu. Sekoita seosta vesihauteessa noin 15 minuutin ajan, kunnes se paksuuntuu. Ota kulho vesihauteesta pois ja lisää kuutioitu voi. Voit halutessasi lisätä tahnaan vielä hieman (vaikkapa teelusikallinen) vaniljasokeria. Sekoita tasaiseksi. Anna hetki jäähtyä!
4. Valmista sitruunatäyte. Vaahdota kerma ja lisää joukkoon sitruunarahka. Raasta sitruunan kuori ja purista mehut. Lisää kuori vaahdon joukkoon ja vähän kerrallaan sitruunan mehua. Itse laitoin täytteeseen noin ½ dl sitruunan mehua, mutta täytettä kannattaa maistella aina välillä, jotta saa siitä juuri sopivan raikkaan. Lisäksi täytteeseen voi lisätä sokeria oman maun mukaan.
5. Kostuta alin kakkupohja sokerivedellä. Sivele pohjalle puolet lemon curd -tahnasta ja sen päälle puolet sitruunatäytteestä. Nosta päälle toinen pohja ja kostuta. Täytä loppu kakku samalla tapaan. Muista kostuttaa myös päällimmäisin pohja! Anna kakun olla jääkaapissa seuraavaan päivään.
6. Aloita golfkentän kasaaminen. Kaiverra kakkupohjaan tarvittavat kuopat (golfreikä, bunkkeri ja järvi). Sivele ohut kerros kermavaahtoa kakun päälle (myös kuoppiin ohuelti) sekä kakun reunoille. Jos haluat kentälle erillisen nurmialueen (kuten kuvassa), jossa kasvaa ruohoa niin värjää osa sokerimassasta vihreällä elintarvikevärillä tummemmaksi kuin golfrata. Bunkkeriin voi murentaa keksinmuruja ja jos kentälle haluaa myös pienen järven, niin värjää pieni määrä kermavaahtoa siniseksi ja muotoile lusikalla järveen aallot.
7. Lopuksi pursota kakun reunat haluamallasi tavalla. Kuvassa näkyvään pursotustyyliin meni 5 dl kermavaahtoa (toki mukaanluettuna myös kakun ohut murukerros ja järven vesi).




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!