Pages

8. maaliskuuta 2014

Papaija-mangomuffinssit


Muffinssit ovat yleensä suht nopeita ja helppoja tehdä. Tällä kertaa kokeilin hiukan erilaisempia muffinsseja ja lopputulos oli herkullinen!

Nappasin siis kaupasta mukaani pussillisen papaijaa, koska halusin kokeilla siitä jotain hyvää. Papaijasta syntyikin herkullisia papaija-mangomuffinsseja. Muffinssien sisällä on siis papaijapaloja ja näitä mitä itse käytin niin pitäisi saada ainakin suurimmista ruokakaupoista. Papaijapussista on kuva vielä alempana. Ja koska pelkkää papaijamehua ei kaupoissa ole, niin sen sijaan käytin muffinssitaikinaan mangomehua. Tai itse en ainakaan sellaista mehua ole vielä mistään bongannut, mutta hihkaiskaa ihmeessä jos te olette sellaiseen törmänneet. Vaikka tuntuu siltä ettei sellaista oikein missään ole, mutta toivottavasti sellainen olisi sitten joskus tulossa markkinoille. Näissä muffinsseissa on päällä mangonmakuinen kuorrutus, joka kruunaa lopputuloksen! Ohjeesta tulee noin 12 muffinssia.


Muffinssitaikina:
150 g huoneenlämpöistä voita
1½ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
2 kananmunaa
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl mangomehua
200 g (noin 3 dl) kuivattuja papaijapaloja

Mangokuorrutus:
2-2½ dl vispikermaa
200 g mangotuorejuustoa
3 rkl tomusokeria

Koristeluun:
strösseleitä

1. Valmista muffinsitaikina. Vatkaa huoneenlämpöinen ja pehmeä voi sekä sokerit kuohkeaksi, vaaleaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen samalla voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään erillisessä kulhossa ja lisää taikinaan vuorotellen mangomehun kanssa. Lisää taikinaan lopuksi papaijapalat, joita kannattaa mieluiten pilkkoa hieman pienemmiksi. Jotta papaijapalat eivät valuisi muffinssien pohjalle, niin voit pienen osan jauhoista sekoittaa niiden kanssa. Sekoita esimerkiksi nuolijalla tasaiseksi taikinaksi.
2. Jaa taikina muffinssivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa (keskitasolla) noin 12-15 minuutin ajan, kunnes muffinssit ovat kypsiä. Kypsyyden voi tarkistaa helposti tikulla. Jos tikkuun ei jää taikinaa, niin muffinssit ovat kypsiä.
3. Anna muffinssien jäähtyä ennen niiden koristelua. Valmista kuorrutus vatkaamalla kerma ja lisää joukkoon mangotuorejuusto sekä tomusokeri. Vatkaa tasaiseksi. Siirrä kuorrute pursotinpussiin, jossa on tähtitylla ja pursota muffinssien päälle. Jos et halua pursottaa kuorrutetta, niin voit esimerkiksi lusikoida sen muffinssien pinnalle ja tehdä lusikalla aaltoja kuorrutteeseen. Koristele haluamasi mukaan strösseleillä.

 
 
 
 

2 kommenttia:

  1. Ihania muffinseja! Ja tuo makuyhdistelmä kuulostaa herkulliselta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania nämä olivatkin! Niin herkullisia ja ainakin itse tykkäsin paljon tästä makuyhdistelmästä. Kannattaa ihmeessä testata! :)

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!