Pages

22. kesäkuuta 2014

Raikas raparperijuoma


Nyt kun kesällä raparperia on hyvin saatavilla, haluan kokeilla mahdollisimman monia eri raparperireseptejä. Tämä raparperijuoma oli yksi kokeiluistani ja se oli niin raikasta ja hyvää! Harmi vain, kun sitä ei tullut tehtyä suurempaa määrää, mutta ensi kerralla teen tämän taatusti vähintään kaksinkertaisena!

Kuvauspäiväksi olin jättänyt muutaman tuoreen mansikan, jotka sitten päätinkin syödä kun ajattelin etten niitä varmasti enää tarvitse. Tajusin juuri mansikat syötyäni, että olin varannut ne tämän juoman koristeluun. No onneksi pakkasestamme löytyi pussi pakastemansikoita, joten koristelin juoman sitten niillä. :D

Alla olevasta ohjeesta raparperijuomaa tulee noin 1 litran verran. Se sopii erinomaisesti kuumana kesäpäivänä nautittavaksi tuoreiden mansikoiden kera.


Raparperijuoma:
5 dl raparperia paloiteltuna
8 dl vettä
1 kanelitanko
¾-1 dl sokeria
2 rkl limestä puristettua mehua (tai sitruunamehua)

Koristeluun:
tuoreita mansikoita
jääpaloja

1. Pese raparperit ja leikkaa ne paloiksi. Tähän juomaan käytettäviä raparpereja ei tarvitse kuoria. Laita raparperipalat, vesi ja kanelitanko kattilaan. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuutin ajan. Anna juoman jäähtyä haaleaksi.
2. Siivilöi juoma huolellisesti. Lisää sokeri sekä limestä puristettu mehu ja sekoita, kunnes sokeri on liuennut. Kaada mehu pulloihin ja anna olla jääkaapissa yön yli tekeytymässä.
3. Koristele raparperijuoma tuoreilla mansikoilla sekä jääpaloilla ja tarjoile!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!