Pages

19. elokuuta 2015

Pullapohjainen mustikkapiirakka


Mikään ei voita vastapaistettua pullapohjaista mustikkapiirasta! Tuoreita mustikoita saatuani sellainen oli ehdottomasti pakko tehdä, koska se on vain niin hyvää! Piirakan voi halutessaan tarjoilla vaniljakastikkeen kanssa.

Ohjeesta tulee pellillinen mustikkapiirakkaa.


Pullataikina:
3 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl suolaa
3 tl kardemummaa
noin 8 dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua voita

Täyte:
noin 1½ l tuoreita mustikoita
1 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja

Voiteluun:
kananmuna

Tarjoiluun:
vaniljakastiketta

1. Valmista pullataikina. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva. Lisää muna, sokeri, suola ja kardemumma. Alusta jauhot taikinaan vähitellen ja lisää loppuvaiheessa sulatettu voi. Vaivaa taikina loppuvaiheessa käsin. Anna kohota liinalla peitettynä kaksinkertaiseksi.
2. Kumoa taikina kevyesti jauhotetulle pöydälle. Vaivaa siitä ilmakuplat pois. Kauli kaksi kolmasosaa taikinasta ohueksi, pellin kokoiseksi levyksi. Kiepauta levy kaulimen ympärille ja nosta se leivinpaperoidulle pellille. Painele taikinaa pellin reunoille.
3. Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään ja kaada pohjan päälle. Tässä vaiheessa annoin piirakan kohota hieman, noin 15 minuuttia.
4. Kauli lopusta taikinasta levy ja leikkaa siitä veitsellä ohuita nauhoja. Asettele ristikoksi piirakan päälle. Voitele pullataikina munalla. Paista 200-asteisessa uunissa noin puolen tunnin ajan. Tarjoile tuoreena, jolloin piirakka on parhaimmillaan!

4 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen piirakka!En ole tehnyt vielä mitään mustikkaista leivonnaista tänä vuonna, kun en ehdi metsään! Puutarhan herukkapensaat notkuu marjoja, perunat pitäisi nostaa.... ja töissäkin käydä. Kunpa sais vapaa-aikaa enemmän! Ehkä sitä edes piirakkamustikat vielä ehtii hakea jossain välissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pullapohjainen mustikkapiirakka on kyllä ihan parasta. Joo tiedän tunteen harvinaisen hyvin..tuntuu usein että 24 tuntia päivässä ei riitä millään kaikkeen mitä pitäisi tehdä! :D Voi kun aikaa saisi vain jostain haalittua lisää..

      Poista
  2. Näyttää niin hyvältä! :) Voin vain kuvitella kuinka mehevää pullapohjainen mustikkapiirakka on! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo ihan älyttömän hyvää on kyllä. Voisin jopa sanoa, että mustikkapiiras pullapohjalla on parhainta ikinä!

      Poista

Jätä mieltä lämmittävä tervehdys Suklaapeikolle - myös kysymykset ja reseptiehdotukset ovat erittäin tervetulleita!